Vappupuhe 2012

Toukokuu 1, 2012

Hyvät toverit,

 

vuonna 1889 Pariisissa kokoontunut työläisten toinen internationaali julisti, että kolme vuotta aikaisemmin kahdeksan tuntista työpäivää vaatineen mielenosoituksen uhreja muistettaisiin maailmanlaajuisesti 1.toukokuuta. Vuoden 1890 muistamispäivänä ajankohta määrättiin kansainväliseksi työläisten mielenosoituspäiväksi.

 

Vielä reilu vuosisata sitten kansainvälisten vappumielenosoitusten taustalla olivat työväenluokan kurjat elinolot. Suomessakin vappua viettäneet työläiset vaativat vuosikymmenien ajan: ”kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan tuntia virkistystä ja kahdeksan tuntia lepoa!”.

 

Nykyisin sanontaa kakskyt-neljä-seitsemän käytetään usein kuvaamaan ihmisten kokemusta tyäajan soluttautumisesta myös vapaa-ajalle tai vaihtoehtoisesti kaiken ajankäytön muuttumiseen virkistykseen ja lepoon, tylsistymiseen tai työttömyyteen. Kakskyt-neljä-seitsemän ”ei oo mitään tekemistä” tai ”on liikaa tekemistä”.

 

Tänä päivänä suomalaisessa yhteiskunnassa työn tuottavuus on huipussaan. Työväestön osuus suhteessa maapallon kantokykyyn on jo koetuksella. Siksi vaatimus kahdeksan tunnin työpäivästä ei ole enää mielestäni ajankohtainen. Vaatimus voisi kuulua paremminkin: Kuusi tuntia työtä, kymmenen tuntia virkistystä ja kahdeksan tuntia lepoa!

 

Kansainvälisestikin tarkasteltuna työntekijöillä olisi nykyisin mahdollisuus – ympäristön näkökulmasta jopa velvollisuus – kulutustasoaan vähentämällä lyhentää työpäivän mittaa. Samalla kasvaisi mahdollisuus erilaiseen sivistys- ja muun luovan toiminnan lisäämiseen.

 

Itse työskentelen tällä hetkellä sosiaalityöntekijänä Kuopion Seudun Päihdepalvelu Säätiöllä. Päihdekuntoutuksessa on erittäin tärkeässä roolissa työn, virksityksen ja levon tasapainon löytyminen takaisin ihmisen arkeen. Monesti päihdeongelmat selittyvätkin erilaisten työelämään liittyvien ongelmien kautta. Muun muassa tästä syystä vaatimus tasaisemmasta työnjaosta ja esimerkiksi työpaikkademoratiasta on edelleen työväenliikkeelle keskeinen kamppailun kohde.

 

Nykyisin prekaariväen taistelu työn, vapaa-ajan ja palkkauksen suhteista on siirtynyt toreilta toisenlaisiin sosiaalisiin kohtaamispaikkoihin, ei vähiten Facebookiin ja sähköpostiluukkuihin.

 

Vasemmistonuoret käy parhaillaan kampanjaa perustulon puolesta vaatimuksella ”Massit massoille”. Nykyisessä uusliberalismin ja kapitalismin läpisokaisemassa maailmassa tarvitaan perustulon kaltaisia radikaaleja uudistuksia. Perustuloa tarvitaan sekä paikallisen että maailmanlaajuisen tasaisemman työnjaon saavuttamiseksi. Se purkaisi myös sitä byrokratiaviidakkoa, jonka pykäliin, asetuksiin ja eri virastoihin jopa minä koulutettuna sosiaalityöntekijänä helposti eksyn.

 

Perustulo maksettaisiin kaikille Suomessa asuville tulotasosta huolimatta. Oikein kohdennetun verotuksen kautta siitä tulisi käytännössä tulonsiirto rikkailta köyhemmille. Vasemmistolaisella veropolitiikalla, johon kuluisi mm. pääomaverotuksen sulauttaminen osaksi muuta progressiivista tuloverotusta, saataisiin nykyistä vankempi pohja kohti perustuloa vievää sosiaaliturvajärjestelmää.

 

Yksi keskeinen perustuloa puoltava seikka on ihmisten vapaa-ajan ja sitä kautta oman liikkumavaran lisääntyminen suhteessa palkkatyöhön.

 

Voidaan myös kysyä, tarvittaisiinko Suomeen niin paljon laitoshoitopaikkoja rikkinäisistä kodeista huostaanotetuille lapsille tai yksin jääneille vanhuksille, jos nuori väestönosa ei olisi sidottu niin pitkiä aikoja palkkatyönsä ääreen? Huoltosuhde-vinoumalla perustellaan mm. Keskusta-puolueen käynnistämää PARAS-hanketta ja sen jälkiä korjailevaa Kokoomusministerin vetämää kuntarakenneuudistusta. Jos työn tuottavuus-vaatimuksista voitaisiin hiljalleen joustaa ja työpäivän mittaa lyhennettäisiin palkkausta alentamatta, voitaisiin hoivaavia käsipareja vapauttaa tuomaan laatua ikäihmisten arkeen talkootyönä sen sijaan, että heitä aletaan sijoittelemaan suurten keskuskaupunkien uusiin yksityissairaaloihin…

 

Työtä tasaisemmin jakamalla, pääsisivät työttömät takaisin osingoille hyvinvointiyhteiskunnan jäsenyydestä ja palkkauksesta, samalla kun työelämässä olevien työtaakka kevenisi, eivätkä lapset ja vanhukset yhtä suuressa mittakaavassa tarvitsisi yhteiskunnan järjestämiä palveluita arjessa selviytyäkseen.

 

Reilu viikko sitten osallistuin sosiaalifoorumilla keskustelutilaisuuteen, jossa työelämätutkijat Minna Salmi, Ralf Sund ja eduskunnan miespoliittisen työryhmän puheenjohtaja Kari Uotila pohtivat nykyisen vanhempainvapaajärjestelmän tasa-arvo- ja työelämävaikutuksia verrattuna ns. 6+6+6 -malliin.

 

Vasemmiston ja muiden puolueiden naisjärjestöjen – Perussuomalaisia lukuunottamatta – ajama 6+6+6 -malli tarkoittaa, että vanhempainvapaa olisi kokonaisuudessaan 18 kuukautta pitkä. Toiselle vanhemmista kuuluisi kuusi ja toiselle kuusi kuukautta. Perhe päättäisi itse, kumpi käyttäisi viimeisen osan. Yksinhuoltaja saisi koko vapaan ja samaa sukupuolta olevien vanhempien tapauksessa vapaa jaettaisiin samalla tavoin kuin heteroperiskunnillakin kummallekin vanhemmalle.

 

Nykyiseen hallitusohjelmaan tätä mallia ei saatu vielä kirjatuksi – liekö asiaan vaikuttanut konseravtiivisemman perhekäsityksen omaavan KD:n läsnäolo neuvotteluissa, vai liekö taas taloudelliset järkiperustelut jyränneet tasa-arvotavoitteita? Niin tai näin, on taloudellisiin perusteluihin vaikeaa uskoa. STTK:n pääekonomisti Ralf Sundin mukaan noin viiden vuoden kuluttua järjestelmän käyttöönotosta kustannukset olisivat arviolta 500 milj. € vuodessa. Tämä kuulostaa isolta summalta, mutta muuhun suhteutettuna se tarkoittaa esimerkiksi noin yhtä kolmasosaa vuosittaisten lapsilisen maksatuksista ja on noin 240 milj. € vähemmän kuin vuoden 2010 puolustusmateriaalihankinnat olivat yhteensä.

 

Arvon toverit, hyvä vappuväki: vastakkainasettelujen aika ei ole ohi! Työväen kamppailuja ei ole vielä käyty loppuun! Uudistuksia, kuten perustulon käyttöönotto tai vanhempainvapaa-järjestelmän muuttaminen tasa-arvoisemmaksi, ei kuitenkaan saavuteta pelkillä puheilla eikä niihin riitä pelkkä lempeä myötätunto; tarvitaan todellista tahtoa muutokseen, tarvitaan mielenilmauksia, tarvitaan nimiä kansalaisadresseihin ja rohkeutta viedä vaatimuksia eteenpäin!

 

Hyvät kuulijat, seuraavan runon sanoin, tahdon toivottaa teille oikein hyvää vappupäivää ja kohta alkavaa kesää:

 

Nuori on mun opettajani,

ei osaansa valinnut hän,

sen hälle taioin.

Taitavasti opetti hän,

sen minkä kuulla, oppia tahdoin.

Kas niinkin kiertää kehät täällä,

joskus länteen, toisinaan itään.

Kun kevät kohtaa kesän,

on siihen kirjoitettu jo kerran:

missä kukat vielä kuihtuvi,

missä routa säilöö, missä rikkovi;

siel’ peiton alla kukkii

ja samalla: ei mitään.

Hyvää vappua!

Valtuuston kokouksessa 26.3.2012 pitämäni puhe Kuopion kaupungin kuntarakenneuudistuksen lausunnosta

Maaliskuu 26, 2012

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat,

Lausuntoa lukiessani ilahduin kovasti siitä, että Kuopion kaupungin kannanotossa ”muihin kuntauudistukseen liittyviin hankkeisiin” nostetaan niin vahvasti huomion keskipisteeksi ”demokraattisen päätöksenteon avoimuuden ja vaikuttavuuden kehittäminen sekä asukas- ja mahdollinen kunnanosademokratia”. Lähidemokratian vahvistamiseen liittyen lausunnossa todetaan, että:

”Kuopion kaupunki korostaa lähidemokratian kehittämisen merkitystä ja on osaltaan valmis selvittämään, olemaan kumppani kansallisessa toimintamallien luomisessa sekä ottamaan käyttöön uusia avauksia toiminnan vahvistamiseksi.”

• Tässä katsotaan nyt pitkillä valoilla. Kuntarakenneuudistus koskee käytännössä koko kuntakenttää ja kaikkia Suomen 336 kuntaa.
• On tärkeää, että lähidemokratiamalleja tarkasteltaisiin ja niistä säädettäisiin kuntakuulemisten jälkeen nimenomaan valtion – ei yksittäisten kuntien tasolta. Mitä siitäkin tulisi, jos kansalaiset jatkossa eivät muuttaessaan tietäisi, tulisiko uudessa vahvassa peruskunnassa lähialueen asioihin pyrkiä vaikuttamaan kyläyhdistyksen, asukasneuvoston, jaoston vai kaupunginosavaltuuston kautta?
• Oma suurin huoleni kuntarakenneuudistuksessa liittyykin juuri riittävän kattavan demokratian eli kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseen paikallisista asioista päätettäessä.
• Hatunnosto siis Kuopion kaupunginhallitukselle tästä avoimuuden osoituksesta! Toivottavasti vielä valtionmiehet saisivat saatujen evästysten pohjalta rakennettua koko maan kattavan mallin, jossa tulevasta kuntahallinnon keskittämisestä huolimatta voitaisiin tietyiltä osin päätöksenteko- ja budjettivaltaa säilyttää myös lähellä ihmisiä. Kun päätettävät asiat ovat riittävän lähellä ja riittävän pieniä, aktivoisi se ehkä parhaimmillaan ihmisiä toimimaan vahvemmin oman lähiympäristönsä ja lähipalveluiden eteen.

Valtionvarainministeriön lausunto- ja kuntarakenneuudistusmenettelyä kokonaisuutena tarkasteltuna olen koko ajan pohtinut, toteutuuko siinä kuntalaisten oikeudet siten, kuin niistä on perustuslaissa, kuntalaissa ja hallintolaissa säädetty?

Kaikkihan me muistamme kuntalain 1. luvun 1. pykälän 2. momentin, jonka mukaan ”Suomi jakaantuu kuntiin, joiden asukkaiden itsehallinto on turvattu perustuslaissa.” ja että kunnan päätösvaltaa käyttää sen mukaan asukkaiden valitsema valtuusto.

Hallintolain toisen luvun 6:ssa pykälässä taas määritellään, että ”viranomaisen on (…) käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.”

[Tätä en ehtinyt puhua: Oma tulkintani kuntarakenneuudistuksesta käydystä keskustelusta on, että jopa poliittisellakin kentällä vallitsee hyvin laaja yksimielisyys siitä, että jotakin tarvitsee tehdä. On tehtävä jotakin, jotta kuntien tasapainoinen talous ja kansalaisten oikeudet sekä riittävät peruspalvelut saadaan turvattua tasapuolisesti koko Suomen maassa tulevaisuudessakin. Tämä selvä.

• Siitä, että ”tarttis tehäjotain ” - ei kai kuitenkaan suoraan voida vetää johtopäätöstä siitä, että asia on ratkaistavissa vain ja yksinomaan kuntien kokoa suurentamalla tai hallinnon eli demokraattisen päätäntävallan keskittämisellä isompiin yksiköihin?
• Kysynkin, onko hallituksen ja kuntarakenneuudistusta valmistelevien virkamiesten käymä karttaleikki nyt todella oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden, kuten hyvältä hallinnolta laissakin edellytetään? Jos päämääränä on turvata kansalaisille jatkossakin riittävät ja tasa-arvoiset peruspalvelut talouden heiluriliikkeistä huolimatta, olisi ratkaisun avaimia etsittävissä kai muualtakin kuin kuntarakenteesta ja sen hallinnosta – esimerkiksi talous-, työllisyys- ja koulutuspolitiikan alueilta?]

Ennen 2008 kuntavaaleja käytiin kyllä vaaliteltoilla ja lehtien palstoilla keskustelua mahdollisesta kuntaliitoksesta Kuopion ja Siilinjärven kesken, mutta en ainakaan itse muista kohdanneeni yhden yhtä kysyjää, joka olisi pohtinut kantaani tuota laajempiin kuntaliitoshankkeisiin, esim. Kuopion ja Nilsiä kuntaliitokseen.

Se, että kuntalaisten tahtotila kuntarakenneuudistusmalleihin todella välittyisi valtionvarainministeriöön edellyttäisi mielestäni sen, että Kuopiossa järjestettäisiin Kuntalain 30. pykälän mukainen kuntalaisäänestys siitä, tulisiko Kuopion aktiivisesti pyrkiä kuntaliitoksiin lähikuntien kanssa tai tapauskohtaisesti esim. Kuopion ja Nilsiä kuntaliitosta koskien. Lausuntomenettelyn kiireinen aikataulu ei kuitenkaan käytännössä taida mahdollistaa tämän neuvoa-antavan menettelyn käyttämistä.

Toinen vaihtoehto olisi ollut VM:n toimesta lykätä lausunnon jättämisajanakohtaa kunnallisvaalien 2012 jälkeiselle ajalle, jolloin syksyn kunnallisvaaleissa olisi mahdollistettu laajempi kansalaiskeskustelu asiasta.

Lausunto on annettava ministeriöön 13.4 mennessä ja lausuntopyynnön toisella sivulla ministeriö huomauttaa vielä, että: Aluetilaisuuksissa ja tällä lausuntomenettelyllä tapahtuvien kuulemisten jälkeen hallitus tekee linjaukset kuntauudistuksen etenemistavoista, kriteereistä sekä uudesta kuntarakenteesta.

Mietinkin, kuinka painavasti tulkitaan lausunnon 4. osion 2. kohdan vastaus. Ministeriö kysyy siinä: ”Mistä ajankohdista lukien kuntaliitokset voitaisiin toteuttaa alueellanne?”. Ja Kuopio vastaa:

”Nilsiän ja Kuopion kaupunkien yhdistäminen esitetään tapahtuvaksi 1.1.2013.

Muiden liitosten osalta tavoitteelliset yhdistymisajankohdat ovat 1.1.2015 ja 1.1.2017.”?

Jääkö Kuopion kaupungin tai Nilsiän valtuustoille enää tällaisen lausunnon hyväksymisen jälkeen mitään teoreettistakaan mahdollisuutta esittää, että ennen kuntaliitoksen hyväksymistä tulisi järjestää kunnassa neuvoa-antava kansalaisäänestys tai että liitosta ei tehtäisi? Kuopion kaupunginvaltuuston kun on käsittääkseni tarkoitus päättää asiasta vasta 2.5.2012 kokouksessa.

Koska katson, ettei ole valtuuston asemaa kunnioittavaa antaa ministeriölle tässä vaiheessa päätöskäsittelyä näin jyrkkää linjausta siitä, että kuntaliitos tultaisiin tekemään, esitän, että lausunnon 4. osion 2. vastaukseen 1. lauseen jatkoksi lisätään sanat: ”edellyttäen, että kuntien valtuustot niin päättävät.”

Avainsanat: kuntarakenneuudistus, lähidemokratia

Saramon kuntarakennemallista käytännön kokeiluun myös Pohjois-Savossa?

Helmikuu 23, 2012

Jussi Saramo on jo kaksi vuotta sitten laatinut oman mallinsa siitä, kuinka pääkaupunkiseudulla voitaisiin huolehtia kuntalaisten tarvitsemista palveluista nykyistä paremmalla hallintomallilla, tinkimättä kuitenkaan kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksia. Siinä Helsinki, Espoo ja Vantaa yhdistettäisiin yhdeksi suureksi metropolikaupungiksi, kuten nyt lausuntokierroksella olevassa Kataisen hallituksen esittämässä kuntarakennemallissa. Saramon mallissa metropolin sisälle muodostettaisiin lisäksi 30  kaupunginosavaltuustoa. Kaupunginosat erillisvaltuustoineen vastaisivat niin (vero)rahoituksen keräämisestä,  kuin päätöksenteosta lähipalveluihin liittyen. Metropoliin valtuutetut valittaisiin samoin kuin kaupunginosavaltuustoihin suoraan vaalien kautta. Silläkin olisi verotusoikeus, mutta se vastaisi infrastruktuuriin, joukkoliikenteeseen, jätehuoltoon yms. liittyvistä seudullisista palveluista sekä niiden rahoituksesta.

 

Olen Saramon ja istuvan hallituksen kanssa samaa mieltä siitä, että kuntarakenneuudistusta tarvitaan. Sitä ei kuitenkaan kannata tehdä millä hinnalla ja ehdoilla hyvänsä. Saramon malli voisi mielestäni vallan hyvin olla sovitettavissa tänne pohjoisemmaksikin Suomea. Keskiviikkona 22.2.2012 nostin hänen ajatuksiaan esiin Kuopion ja Nilsiän valtuustojen tapaamisessa, jossa tutustuttiin tehtyyn kuntaliitosselvitykseen. Liitos Kuopion ja Nilsiän välille olisi tulossa jo vuoden 2012-2013 vaihteessa, jos nykyiset valtuustot niin päätämme,.

 

Ihmettelen kyllä suuresti, jos Nilsiä tyytyisi kuntaliitoksen myöstä nyt esitettyyn 10-jäseniseen neuvottelukuntaan, jossa vain 7 jäsentä valittaisiin kunnallisvaaleissa ehdolla olleista henkilöistä. Kaksi olisivat yrittäjien edustajia ja yksi kylätoimikuntien tms. edustaja. Neuvottelukunnalla ei tämänhetkisen suunnitelman mukaan olisi käytännössä muuta valtaa, kuin oikeus antaa lausuntoja tulevan (suur)Kuopion / Nilsiän alueen asioista.

 

Jos ja toivottavasti kun kaupunginosavaltuustoja rakentuu tulevien ”metropolikaupunkien” ympärille, tulisi niille mielestäni turvata myös budjettivalta lähipalveluihin liittyvissä asioissa. Miksi ei pilotoitaisi täällä Pohjois-Savossa nyt kerralla ja kunnolla aidosti lähidemokratiaa turvaavaa kuntamallia? Se ei olisi edes ristiriidassa istuvan kuntamnisteri Henna Virkkusen linjausten kanssa.

 

Vai onko niin, että Kokoomuksen johtamassa Suomessa, jossa ”vastakkainasettelujen aika on ohi”, uskotaan myös, että pienempi määrä ääniä päätöksenteon kelloissa riittää?

 

Itse en katso työväestön ja pääoman välisen ristiriidan olevan vielä sovitettu. Itse asiassa näen, että moni ongelma, joita kuntarakenneuudistuksellakin yritetään paikkailla, on pohjimmiltaan tuon saman vanhan vastakkainasettelun vuoksi hiljalleen rakentunut. Näiden todellisten vastakkainasettelujen tunnustamisen sijaan Kokoomus vaikuttaisikin olevan rakentamassa uudenlaista vastakkainasettelua Suomen poliittiselle kentälle; alueiden välistä vastakkainasettelua. Niin tulee nimittäin käymään, jos meneillään olevan kuntarakenneuudistuksen yhteydessä kuvitellaan kansanvalta turvattavan sillä, että lähikunnista metropolikuntien valtuustoihin valittaisiin jatkossa vain se 1-3 edustajaa nykyisten 17 – 85 valtuutetun sijasta.  Puhumattakaan lautakunnista!

 

Kuinka kävisi Nilsiän puolueidien poliittisen aktiivisuuden ja ei (vielä) niin näkyvien ehdokkaiden, kun ihmiset alkaisivat taktikoimaan vaaleissa ja antamaan äänensä sille, joka varmimmin kerää riittävän määrän ääniä suurvaltuustoon päästäkseen? Voittaisivatko vallan keskittämisessä isot vai pienet puolueet, naiset vai miehet, rikkaat vai köyhät? Kuntaliitoksiin liittyvää tutkimusta on jo tehty ja niiden pohjalta voidaan kyllä todeta, että jo voittaneet tuppavaat yleensä voittamaan jatkossakin. Toiset jäävät sitten nuolemaan näppejään, kuten vähemmistövaltaa käyttävillä politiikan kentällä on tapana.

 

Niin tai näin. Jo senkin vuoksi, että Suomesta voidaan vielä tulevaisuudessakin puhua edustuksellisena demokratiana, jossa valta kuuluu kansalle, on äärimmäisen tärkeää miettiä tarkkaan, kuinka tämä edustuksellisuus turvattaan myös tulevissa suurkunnissa. Se on tärkeää paitsi politiikan ja hallinnon uskottavuuden, niin myös sen suuren enemmistön etujen kannalta, joka on yleensä pääoman liikkeiden edessä melko pienistä ihmisistä ja heidän äänistään koostuva kansanosa.

 

Avainsanat: aloite, eläkeläis, järjestö, järjestötalo, työpanos, vuokravapaa

Valtuustoaloite koskien järjestötaloa

Helmikuu 3, 2012

Maanantaina 30.01.2012 jätin itseni ja 25 muun allekirjoittaman aloitteen Kuopion kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa esitetään kaupunkiin perustettavaksi vuokravapaa järjestötalo. Tässä aloiteteksti:

 

Arvoisa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja,

me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kuopiolaisille järjestöille ja yhdistyksille perustettaisiin kaupungin puolesta järjestötalo, jonka käytöstä ei perittäisi erillistä vuokraa. Henkilöstöä järjestötalolle voitaisiin varata huolehtimaan kiinteistön kunnossapidosta, tilojen varaamisjärjestelmästä ja esimerkiksi organisoimaan kaupungin järjestöavustusten hakua.

 

Pelkästään sosiaali- ja terveysalan noin 8000 järjestön vapaaehtois- ja vertaistoiminnassa on mukana lähes miljoona suomalaista. Näissä järjestöissä tehtävä työpanos vastaa arviolta 21 000 henkilötyövuotta (STKL). Tässä työmäärässä ei ole vielä huomioitu esimerkiksi monien urheilu-, liikunta- ja eläkeläisseurojen kansalaisten hyvinvointia edistävää työpanosta. Työpanosta ja sen merkitystä voidaan verrata esimerkiksi kaupungin taloudellisiin säästötavoitteisiin: Kuopion kaupungin vuoden 2012 talousarviossa on arvioitu, että 50 henkilötyövuoden vähennys vuosittain vastaisi noin 2,5 miljoonan euron säästöjä kaupungin taloudessa.

 

Jo pidemmän aikaa kuopiolaisten yhdistysten ja järjestöjen taholta on kuntapäättäjien suuntaan kantautunut huolta siitä, että kaupungin tiloista perittävät vuokrat ovat vähintäänkin rasite toiminnalle tai jopa uhkaavat lamaannuttaa sen kokonaan. Kuopiossa julkisia tiloja voi nykyisin vuokrata kaupungin tilatorin kautta tuntitaksahinnoin. Alle 18-vuotiaiden nuorisotoiminta on saanut maksuvapautuksen nuorisotilojen käytöstä. Eläkeläis-, invalidi-, veteraani- yms. järjestöt saavat vuokrata niitä käyttöönsä 50 prosentin alennettuun hintaan ennen klo 14.00 tapahtuvaa toimintaa varten. Tilojen käytöstä perittävät pienetkin vuokrat muodostavat helposti kynnyksen toiminnan järjestämiselle. Joko rahaa ei ole, tai usein vuokraamiseen liittyvä byrokratia koetaan yhdistyksissä ja järjestöissä liian hankalaksi. Avustusrallia ja tilavuokrajärjestelmää huomattavasti kustannustehokkaampaa, sekä kuntalaisten hyvinvointia ja aktiivisuutta vahvistavampaa, olisi tarjota kuntaveronmaksajille käyttöön järjestötalo.

 

Ei ole järkevää, että samaan aikaan kun kaupunki jakaa taloudellisia avustuksia järjestöille, varat peritään niiltä takaisin kaupungin kassaan tilavuokrien kautta. Lisäksi avustuksia vaille jäävissäkin yhdistyksissä ja järjestöissä tehdään paljon kaupunkilaisten terveyttä ja hyvinvointia edistävää työtä, jota voitaisiin järjestötalon kautta tukea.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kuopion kaupunki varaisi jo vuoden 2013 talousarvioon riittävän määrärahan järjestötalon perustamiseen.

Avainsanat: pankki, talous

Pankki näytti minulle närhen munat

Marraskuu 30, 2011

Luin tänään nettipankissa seuraavan vastauksen sähköisesti jättämääni tilisiirtopyyntöön:

 

”Hei,

Valitettavasti tältä ”vanhanaikaiselta” kirjan omaavalta säästötililtä ei voi tehdä siirtoja muuten kuin konttorissa käyden kirjan kanssa. Kehotamme teitä avaamaan säästötalletustilin jonka voitte saada suoraan verkkopankkiinne ja voitte käyttää sitä ilman rajoituksia.

Ystävällisin terveisin

xxxx xxxxxxxx
Säästöpankki Optia”

 

Toistaiseksi olen voinut säästää opintolainan lyhennyksiä ongelmitta ”vanhanaikaiselle kirjan omaavalle” kiinteäkorkoiselle säästötililleni ja lyhentää lainaa tietyin väliajoin pyytäen nettipankin kautta tilisiirtoa käyttötililleni. Nyt pankki yllättäen kehottaakin, että alkaisin säästää rahaa säästötalletustilille, jolloin minulle suotaisiin tilille rajoitukseton mahdollisuus siirrellä rahaa kotipalveluna kannettavan ääreltä. Sitä viestissä ei mainita, että säästötalletustililtä maksetaan viitekorko, joka on sidottu joko Euriborkorkoon tai Sp-prime -korkoon. Tämä selviää monen klikkauksen jälkeen, kun olen tutustunut ko. tilisopimuksen ehtoihin nettipankissa.

 

Vanhanaikainen säästötilini on avattu vuonna 2001, jolloin konekirjaukset tilisiirroista pankkikirjaan tehtiin manuaalisesti paikallisessa pankkikonttorissa. Vielä lokakuussa summa näkyy mummon markkoina. 28.12.2001 tilitilanne onkin ilmaistu jo euroina. Nettipankista voin lukea kyseisen ”kirjasäästötilin” ominaisuuksista, että sen korko on ”kiinteä, hallinnollinen”. En saa sieltäkään tietoa, mikä on kyseisen vanhan tilin hyvityskoron suuruus prosentuaalisesti tai minä vuoden päivänä se hyvitetään tililleni. Olen tilin avaamisen jälkeen muuttanut työn ja opintojen vuoksi… hetkinen… kahdeksan kertaa. Näissä olosuhteissa lienee inhimillistä, että olen jo kadottanut alkuperäisen tilisopimuksen tästä vanhanaikaisesta kirjatilistä? Itse kirjanen on kyllä kulkenut muutoissa mukana, mutta sopimus, johon sen kirjauksissa viitataan koron osalta, ei vaikuttaisi olevan enää tallessa.

 

No, lähetin kysymyksen nykyisen säästötilin kiinteästä korkoprosentista nettipankin kautta. Katsotaan, mitä pankki siihen vastaa. Paha tässä on arpoa kahden tilivaihtoehdon välillä, kun toisen tiliehdot eivät ole selvillä. Mielestäni on muutenkin omituista pankin toimesta sanella, millä tilillä minun tulee lainasäästörahojani milloinkin makuuttaa. Varsinkin, kun se tehdään ilman, että kerrotaan tarkemmin perusteita ”kehotukselle”.

 

Pointti: Jos ei oo helppoo poliitikoilla ratkaista Euroopan maiden dominopelin tavoin etenevää ”talouskriisiä” tai kuntatalouden ”haasteita”, niin ei oo mullakaan helppoo. Kuinka minä, jolla ei ole välineitä hallita edes omaa talouttani täältä kotisohvalta käsin, osaisin valita, kenen poliitikon tai taloustieteilijän reseptit Euroopan talouskriisin ehkäisyyn ovat milloinkin oikeat? Kysynpähän vain. – Saati sitten itse tarjota vaihtoehtoa kriisin ratkaisuun tässä vaihtoehdottomuuksien maailmassa? Seuraakin kysymys, kuka taloutta (ja sitä kautta maailmaa, eurooppaa, tätä maata, sen maakuntia ja kuntia) enää oikeasti hallitsee? – G20, EKP, Paikallispankit? Muut poliitikot? Talouden asiantuntijat? Anyone…?

 

Ja se kysymyksistä tänään ehkä kaikkein tärkein: miksi minun pitää luopua vanhanaikaisesta säästötilikirjasta? – Ehkä pankilla on siihen joku vastaus. Selvinnee huomenna.

 

…Työnjako varmistaa loputtoman kasvun

pohjaton reikä mulla pohjassa taskun

näkymätön käsi makso koulutuslaskun nyt Sukarille

hommissa lastiksella Maskun ei oo kyydistä poistumista

ku tää systeemi vaatii meiltä erikoistumista

nyt yksin tätä yhtä nappulaa painan

et pankille kuittaan sen lainan, sä näit sen…

(Pyhimys. Medium. Positivistinen junamatka.)